Rauno Lintunen

Syyrian sota ja terrorismi loppuu pian

Maailma seuraa sivusta, kun Yhdysvallat ja sen tärkeimmät Nato-liittolaiset Britannia, Ranska ja Saksa suunnittelevat ilmaiskuja Syyriaa vastaan.

Länsimaiden sotiminen ja pommitukset Syyriassa ovat olleet alusta alkaen kansainvälisen lain ja YK:n peruskirjan vastaisia. Vain Venäjä on toiminut maassa laillisesti Syyrian kanssa tekemänsä yhteistyösopimuksen perusteella.

Syyrian kommunistinen puolueen lausunto Yhdysvaltain imperialismin tourjumiseksi:

"Kansamme ja maailman kansojen kokemukset vahvistavat, ettemme voi koskaan luottaa Yhdysvaltoihin, terrorismin johtajaan maailmassa.

Syyrian kommunistinen puolue kehottaa kaikkia puolustamaan kansallisen itsemääräämisoikeuden puolustamista ja säilyttämistä, imperialismin salaliittoja vastaan, joiden ainoana tavoitteena on orjuuttaa kansalaiset.

Sen vuoksi kommunistinen puolue pyytää rehellistä solidaarisuutta Syyrian kansaa kohtaan maamme jouduttua imperialistisen hyökkäyksen kohteeksi. Riippumatta siitä, mikä ovat Yhdysvaltojen imperialismin esittämät perustelut, mukaan lukien terrorismin vastainen taistelu, kansallisen itsemääräämisoikeuden rikkominen ei voi olla hyväksyttävää.

Ihmiset ovat nousseet vastustamaan imperialismia, ja yhdessä kansan armeijan kanssa he ovat edistyneet merkittävästi taistelussa terrorismia vastaan kuten viimeaikainen kehitys osoittaa. Se voi kannustaa Yhdysvaltojen imperialismin aggressiivisiin toimenpiteisiin Syyriaa vastaan.

Syyrian kansa osoittaa, kuten historiamme aikana on osoittanut, rohkeutta puolustaa maan itsenäisyyttä ja sen suvereniteettia."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Taitaa käydä juuri niin, että Syyrian kommunistit voivat olla huoletta lännen uhkaavista ilmaiskuista ja Syyrian vallanpitäjät liittolaisineen saavat jatkaa joukkomurhiaan entiseen tapaansa.

Saattaa sitten vain tulla talouspakotteita aikanaan sekä Syyrialle, että murhahallintoa tukeville liittolaisillekin.

Tero Wihuri

Siinä rupee Kiiskenki taseet laskeen kun Kommunistinen Kiina dumbbaa dollarin!?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kommunistisella Kiinalla taitaa olla oman ongelmansa. Ehkä suurin mörkö saasteiden lisäksi on valtava yksityinen velkaantuminen.

Käyttäjän KeijoKinnunen kuva
Keijo Kinnunen

Aikamoista politiikkaa harrastavat lähes kaikki suurvallat Lähi-Idässä.

Television mukaan siellä ei ole paljoa muuta kuin raunioita ja lisää tulee mikäli suurvallat aikovat panna hösseliksi.

Ihmettelen sitä, että mitä hittoa auttaa Lähi-Itää jatkuva pommittaminen ja lisäraunioiden tekeminen?

Eikö kaiken kattava rauha ole se tärkein asia mistä pitäisi sopia kiireen vilkkaa?

Kyllä suurvaltajohtajilla avustajineen on päässä jotain vikaa kun halutaan tehdä Lähi-Idästä maanpäällistä helvettiä.
Pätkä:
"Asia ei tietysti minulle kuulu, mutta kunhan vaan kysyn..."

Tuli vaan mieleen

Muisto Keijo Kullervo

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Taitavat vain olla itse syyrialaisia nämä rauniokasoja tekevät tynnyripommittajat.

Kun aikanaan kaikki oppositiovoimat on Syyriassa tapettu, niin siinä vaiheessa ihmisoikeusjärjestöt sun muut alkavat kerjatä ja kerätä kolehtia rauniokasojen korjaamiseksi.

https://www.youtube.com/watch?v=R_iYQlMw0r0

Nyt ovat sitten taas kerran tiputtaneet tynnyrissä sariinia siviilien niskaan.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Eiköhän Syrian jälleenrakentamisen laskut voida ohjata Kremliin kun he kerran ovat samassa pedissä Assadin kanssa?
https://www.aljazeera.com/indepth/interactive/2015...
Linkin tiedot ovat vuodelta 2015 joten todellinen tuho on huomattavasti pahempi kuin 3 vuotta sitten.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #5

Metodit ovat silti samat. Viimeviikoisen sariini-isku tiettävästi tehtiin tynnyripommilla pistäen mukaan hieman klooria todisteiden hälventämiseksi.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Al Assad tuskin mikään kommunisti on eli olisiko tuo kirje lähinnä venäläisten sanelema Syyrian kommunistien nimissä.

Syyrian pommitusten päätarkoitus on testata aseita. Nyt tähän on ollut oiva tilaisuus vuosien ajan. Monikansallisesta testiprojektista kyse. Nyt Ranska ja britit vielä haluaisivat kokeilla tötteröitään elävään voimaan. Kaikille saman tekevää kuka maalialueella kuolee.

Että mistäkö tuon tietää? Siitä, että pommitukset jatkuvat ja kaikkia tapetaan. Myrkkykaasuista valittaminen on turhanpäiväistä. Kemialliset aseet ovat yksi väline, jota tullaan tulevissakin sodissa käyttämään kuten kuuluukin. Sota on tappamista eikä sille tarvita mitään sääntöjä.

Ei ole edes loogista määritellä oikeaa tapaa tappaa sodassa. Vai voimmeko väittää, että siviili on arvokkaampi kuin sotilas, tai onko väliä mikä tapetun kyky puolustaa itseään oli, tai onko oikein vammauttaa sotilas rullatuoliin tai aivoinvaksi, mutta kemiallisella aseella ei häntä saa vahingoittaa.

Kyse onkin pelkästä hurskastelusta, varsinkin kun ei olla kyetty edes hyökkäyssotaa kriminalisoimaan kaikkien siihen osallistuneiden osalta kuten tulisi, sotilaasta kenraaliin ja hallitukseen.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo
Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ikävästi muistutit kun meinasi jo unohtua.
Todellakin hyi hemmetti tuota Halosta. Suomen korkeimmat kunniamerkit diktaattoreille ja ihanan söpöä höpöilyä aina Putininkin kanssa. Eikä se sekoilu siihen jäänyt valitettavasti. En käsitä miksi häntä jotkut jaksavat vieläkin kunnioittaa. Ok, ensimmäinen Suomen naispresidentti (ymmärrän että se on ihan jees ja kehuttavaa omalla tavallaan.. lasikatto ja sellaista), mutta pitikö hänen olla ihan noin huono...
******************************************************

"Tasavallan presidentti on ritarikunnan suurmestari ja päättää suurristien ketjuineen antamisesta.
..................................................
Presidentti Tarja Halonen antoi tasavallan presidenttinä toimiessaan suurristin ketjuineen Syyrian presidentille Bashar al-Assadille (2009), Kazakstanin presidentille Nursultan Nazarbajeville (2009) ja Saudi-Arabian kuningas Abdullahille (2007). Suurristit on myönnetty, vaikka mm. Human Rights Watchin raportit olivat kertoneet kyseisistä valtiomiehistä karua kieltään."

Tero Wihuri

Sinä halut kuulua oikeamielisiin ! Mutta todisteet ei tue sua=( Olet säälittävä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Länsimaiden sotiminen ja pommitukset Syyriassa ovat olleet alusta alkaen kansainvälisen lain ja YK:n peruskirjan vastaisia. Vain Venäjä on toiminut maassa laillisesti Syyrian kanssa tekemänsä yhteistyösopimuksen perusteella."

Oliko mielestäsi kansainvälisten lakien mukaista venäläisten massiivinen Aleppon siviilien pommitus, joka muutti kaupungin kivikasaksi? Vai oletko sitä mieltä, että Venäjä voi vedota siihen, että "eihän me muuten, mutta kun Assad pyysi sitä."?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#6. Ei siviilin henki kaipaa sen suurempaa suojaa kuin sotilaaksi pakotetun siviilin. Kun tehdään tykistö-, pommi- ja ohjusiskuja niin kaikki kohteessa ovat yhtä kyvyttömiä suojaamaan itseään.

Keskiaikainen ritarihenki ei toimi nykyään. Sellainen ajattelu on mennyttä aikaa. Sota on totaalia ja sen kuuluukin olla. Sellaiset sodat saatetaan loppuun nopeammin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Taisivat olla pitkälti ilmapommituksia Aleppossa ja nimenomaan nykyaikaisessa sodankäynnissä ilmapommitukset yleensä kohdistetaan ennalta valittuihin maaleihin. Tarkoituksena ei siis ole kaupungin systemaattinen tuhoaminen asuinkelvottomaksi. Mitä olisi Belgradista jäljellä, jos NATO 90-luvun lopulla olisi käyttänyt tuota venäläistä taktiikkaa. Siellä tuhottiin siltoja, sähkölaitoksia y.m. (Taisi tosin yksi pommi osua Kiinan suurlähetystöön kylläkin ...)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #8

#8. Maalit valitaan sotilaallisista kohteista kyllä. Mutta yksikään osapuoli ei välitä mikä collateral damage. Siihen auttaa tuo uhrien kepoisa luokitus sarjaan collateral damage. Asia sillä kuitattu. Sorry meni muitakin- periaatteella.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Ymmärtäisin jotenki että Neuvostoliitto olisi auttanut Syyrian kommunisteja mutta että Venäjä?
Aika yleisestihän ymmärretään tai ainakin kuvitellaan että nykymuotoinen Venäjä on kovin kaukana kommunismista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Venäjä on kaukana kommunismista, ainakin yhtä kaukana kuin Neuvstoliitto oli kommunistisesta auvoisesta utopiasta.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Kyllä taas kerran saa kysyä, missä se järkikulta on tuossa Syyrian sodassa. Yhden diktaattorin takia on kuollut satoja tuhansia ihmisiä.
Paljolta säästyisi, jos joku katsoisi piippua pitkin erästä nimeltä mainitsematonta jo soisen polven hullua.

Käyttäjän KeijoKinnunen kuva
Keijo Kinnunen

Muistaakseni Hitler 'kaasutti' muutaman miljoonan juutalaisen?

Historiaa vähänkin tunteva tietää sen.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Kuinka paljon ns. lavastusta mahtaakaan olla Skripalien ja väitettyjen kaasuiskujen todellisuutta. Historian kautta muutaman kymmenen vuoden kuluttua siitä saataneen selvää? Jos siis saadaan?

Käyttäjän KeijoKinnunen kuva
Keijo Kinnunen

Saksan Merkel:

"Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi torstaina, ettei Saksa osallistu sotilaallisiin iskuihin.
Merkel kertoi Saksan tukevan toimia, joilla osoitetaan Syyrialle, ettei kemiallisten aseiden käyttöä sallita."

Muisto Keijo Kullervo

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Euroopan kommunististen ja työväenpuolueiden Brysselin kokouksen kannanotto tältä päivältä.

Puolueet ovat kansainvälisyyden hengessä solidaarisia Syyrian kansalle. Ne kutsuvat työväenluokkaa ja rauhan voimia kamppailemaan USA:n, EU:n ja Naton imperialistisia miehityksiä ja sotia vastaan.

Statement of the Communist and Workers Parties of Europe condemning the escalation of the imperialist aggressiveness in Syria

The communist and workers’ parties of Europe condemn the escalation of the imperialist aggressiveness and the sharpening of the situation in Syria and the broader region after the statement of D. Trump, President of the USA, on April 11th about bombarding Syria under the pretext of the use of chemical weapons, something that the USA have repeatedly done in the past. The danger of a generalized war increases.

The communist and workers’ parties express their internationalist solidarity to the people of Syria and the other peoples of the region, they call upon the working class, the people’s forces to reinforce the struggle against the imperialist interventions and wars, of the NATO, the USA and the EU.

Peoples must not shed their blood for the interests of the monopoly groups, the competition for the control of energy resources, the routes of transportation, the control of the markets and the distributions of spheres of influence.

Peoples have the right to live peacefully and have the power to claim a society free from wars, crises, poverty and exploitation.


Signing Parties​

Party of Labour of Austria
New Communist Party of Britain
Communist Party of Bulgaria
Socialist Workers Party of Croatia
AKEL
Communist Party of the Workers of Finland
Revolutionary Communist Party of France
Revolutionary Party Communistes (France)
Communist Party of Greece
Hungarian Workers Party
Workers Party of Ireland
Communist Party (Italy)
Socialist Party of Latvia
Communist Party of Luxembourg
New Communist Party of the Netherlands
Communist Party of Norway
Communist Party of Poland
Romanian Socialist Party
Communist Party of the Russian Federation
Russian Communist Workers Party
Communist Party of the Soviet Union
New Communist Party of Yugoslavia
Communist Party of the Peoples of Spain
Communist Party of Sweden
Swiss Labour Party
Communist Party of Turkey
Communist Party of Ukraine
Union of Communists of Ukraine

Τhe statement is open for further endorsements.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kommunistien isänmaa on näköjään edelleenkin Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä. Kukaan ei ole kertonut heille, että Venäjä on nykyään äärikapitalistinen maa. Tai kyllähän he sen tietävät, mutta työläisten ja muiden tavallisten ihmisten aseman ja elinolojen parantamisen sijasta heille on edelleen tärkeintä tukea Venäjän imperialismia.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Tätä minäkin ihmettelen, mutta ilmeisesti se on jonkinlainen muistijälki, joka varmasti hyödyttää Venäjää jollain tasolla.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #18

Lintunen ja kumppanit ovat jo liian wanhoja vaihtaakseen puolta (tai hypätäkseen kokonaan puolien valitsemisesta ulos) ja liian jääräpäisiä myöntääkseen olleensa väärässä. Loppuun asti vaikka useimmat ovat itsekin havainneet puolensa vääräksi. Mihinkä tuosta enää vaihtaisi.. Vanhakin kyllä joskus oppii, jos haluaa - mutta haluaako.

Aika surullistahan tuo on myös.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #22

Voi olla, että nuoremmat muistavat Ladan tuoksun ja sinkki ämpärin saunan kuistilla ja miten kivaa silloin oli.

Vanhemmat taas saattavat kokea vanhan neukkuajan turvallisena aikana, jolloin politiikkojen ei tarvinnut vaivata päätään ulkopolitiikalla, vaan he kysyivät Moskovasta mitä mieltä pitäisi olla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #29

Vielä enemmän yleistäen voi sanoa, että jokainen sukupolvi on aina haikaillut "vanhoja hyviä aikoja".

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Miten tähän nyt pitäisi suhtautua, kun Venäjä haluaisi tutkia Britannian kaasuiskua, mutta ei sallisi Syyrian iskun tutkimista?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Miten niin ei salli?
Luet liikaa Hesaria.

Henry

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Luen siitä lähinnä sarjakuvat, mutta laita jokin linkki, jotta voin korjata luuloni.
Muistaakseni tuosta mainittiin uutisissa, mutta voin olla väärässäkin.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Asssad ei sodan jatkamista tarvitse, siksi on luultavaa, ettei hän tehnyt kaasuiskua juuri, kun oli voittamassa sodan ja oli kutsunut muutamaa päivää aiemmin UN:n ryhmän Syyriaan. Mutta jos olisin jonkun terroristiryhmän johtaja, voisin hyvinkin lavastaa kaasuiskun saadakseni viholliseni (Assadin) nurin. White Helmet -porukalla on hyvät yhteydet läntisiin uutisvälineisiin. Media on vahva ase ja nykyään länteen uppoaa mikä tahansa väite.

Mutta pianhan se nähdään. Org. for the Prohibition of Chemical Weapons on ilmeisesti launtaina Syyriassa. Hämmästyttävän pitkä aika menee, ennen kuin sylttytehtaalle päästään. Hyökkäyksen Syyriaan pitäisikin tapahtua mielellään tänään. ;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sylttytehtaalle päästetään tietenkin vasta siinä vaiheessa, kun paikat on siivottu.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Syyrian sota on kestänyt n. 7v.ja jatkuu edelleen,ei sitä Lintusen tai kenenkään muunkaan hartaat toiveet lopeta,se kun on edelleen asekauppiaiden koekenttä ja testilabra,myös venäjän!
-edes arabimaailmassa ei ole paluuta yksi radiokanava,yksi tv-kanava,yksi lehti/lehdistö asetelmaan,vaan internet/some on muuttanut asetelman diktaattoreille hieman hankalaksi hallita,,,!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset